Pages

torstai 24. joulukuuta 2015

Kerän joulukalenteri: 24. luukku


Ja niin se vain koitti, jouluaatto. Kalenterimme viimeisestä luukusta kurkistavat Quince & Co:n Piperit, joista esimerkiksi kuvan Martha's Scarf on neulottu. Muita Piperille suunnattuja ohjeita löydät täältä – ja Ravelryn ehtymättömästä mallivirrasta.

Me vetäydymme nyt muutaman päivän joululomalle ja palaamme jälleen Verkatehtaankadulle ja verkkoon ensi tiistaina. Veikkaisin kuitenkin, että näette jokusia vilauksia keskeneräisistä töistäni Instagramissamme.

Mutta Piperit, ne ovat tänään –20 %! Uulalaaa!

Rauhallista joulua jokaiselle.

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Kerän joulukalenteri: 23. luukku


Jouluaatonaatto on omistettu alpakalle. Isagerin Alpaca 1 on kaikessa ohukaisuudessaan kylliksi kaikkeen: siitä syntyy karamellipussinkepeä paita, höyhenenpehmyt huivi, lämpimät kämmekkäät... Sitä voi neuloa myös jonkin toisen langan kanssa yksiin, esimerkiksi Isagerin Spinnin taikka Tvinnin kanssa.

Alpaca 1 on tänään –15 %.

tiistai 22. joulukuuta 2015

Kerän joulukalenteri: 22. luukku


Kertaus on opintojen äiti. Tänään joulualessa ovat toistamiseen Rowanin iki-ihanat Cocoonit, joista myös kuvan Il Grande Favorito on neulottu. Cocoon passaa myös asusteisiin, siitä(kin) syntyy Yhden illan tuubihuivi taikka pipo.

Cocoon tänään –15 %.

maanantai 21. joulukuuta 2015

Joulumieltä metsästämässä


Olen tehnyt yli kolme ja puoli vuotta töitä putkeen – jos ei viime kesän kolmen päivän kesälomaa lasketa –, synnyttänyt välissä yhden tytöntyllerön, kokenut elämäni suurimman menetyksen, saattanut esikoiseni ensimmäiselle luokalle, muuttanut, kuvannut tuhansia, tuhansia kuvia, neulonut vielä useampia silmukoita ja koettanut sinnitellä pinnan päällä. Sinnittely ottaa joskus koville, sen tietää jokainen perheenäiti ja jokainen pienyrittäjä, mutta on se palkitsevaakin. Saan Kippari-Kallen voimat siitä ilosta, jonka näen neulojien silmissä, kun he keksivät hyllyiltämme jotakin uutta, sellaista, jota he eivät ole aiemmin päässeet hypistelemään.

Tänään Kerään ja ensi kertaa koko Suomeen saapuivat saksalaiset Walk Collection -langat. Minä etäilen tänään ja vielä huomennakin enkä saa niitä verkkoon, mutta pommitan teitä kuvilla keskiviikkona. Mutta se syy, miksi lähdin oikeastaan kirjoittelemaan on se, että stressi ja kiirus tuntuu vaivaavan yhtä sun toista. Siksipä kutsun teidät viihtymään ja rauhoittumaan kanssamme keskiviikkona, jos vain kokkailuilta ja siivoiluilta ennätätte. Neulotaan ja nautitaan aamusta iltapäiväkolmeen asti. On glögiä, on piparia, on joulutorttua, on joulumieltä ja lankaa. Kelpo ainekset aatonaatolle. Eikö vain?


Kerän joulukalenteri: 21. luukku


H-hetki alkaa olla likellä. Odotan jo joululomaa, koska pyhitän sen neulomiselle. Ajattelin neuloa ainakin kaksi paitaa, oikeastaan kolme, mutta sen yhden saan valmiiksi jo ennen aattoa. Neljättäkin aloitan, jos vain Quince-lähetyksemme ehtii ennen joulua. Mitä te aiotte neuloa joululomalla?

Tämän päivän aleluukustamme löytyvät toistumiseen Quince & Co:n worsted-vahvuiset Larkit. Lark on eittämättä yksi lempilankojani: olen aivan myyty sen pehmeän ilmavalle pulleudelle, mikä ei kuitenkaan tarkoita löysää, säikiintyvää kierrettä – päinvastoin: Larkia on ilo neuloa, se soljuu puikoilla sukkelasti ja synnyttää siinä samalla tasaista pintaa, kaunista kirjoneuletta taikka palmikkoa. Malleja löytyy yllin kyllin esimerkiksi täältä, mutta muistuttelenpa myös Carrie Bostick Hogen Lighthouse Pulloveria sekä Heidi Kirrmaierin Mountain High -paitaa. Ihanan Mirellan versio siitä näyttää tältä.

Larkit tänään –15 %.

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Kerän joulukalenteri: 20. luukku

Tänään myöhästyin ja komeasti, sillä huhkin sellaisella pieteetillä imurin kanssa, että huh. Kohta sopii joulun tulla puhtaaseen kotiin – paitsi että pienten lasten kanssa paikan saa siivota vielä ainakin kertaalleen ennen aattoa.

Tänään jatkamme vielä eilistä Regia Stripemania -alea. Ensi viikolla luvassa on jotakin muuta – kunhan saamme uusia lankoja varastoon ja verkkoon. Käykäähän kurkkimassa esimerkiksi Krissen Instagramista, millaista raitaa siellä syntyi sateisena sunnuntaipäivänä.

lauantai 19. joulukuuta 2015

Kerän joulukalenteri: 19. luukku


Tänään saapi olla sukkalangan vuoro. Regian Stripemania on kuusisäikeistä, itsestään raidoittuvaa sukkalankaa, josta tikuttelee 3 mm:n puikoilla sukkaparin tai kaksi vielä kepeästi jouluksi. Minun sukkani ovat päättelyä ja kantapäitä vaille valmiit.

Stripemaniat ovat tänään –20 %.