Pages

tiistai 12. huhtikuuta 2016

Muutoksen tuulia


Kohta alkava Kerän viides vuosi on aiempia erilainen.

Moni teistä tietääkin, että arkeeni mahtuu muutamia muitakin hommia kuin kaupanpito. Valokuvaan, kirjoitan ja suomennan – ja olen ennen kaikkea kahden pienen äiti. Aika on enemmän kuin kortilla, siksipä on seuraavan askelman aika.

Se on Kinfolkista ammentava neule- ja lifestylelehti, jonka haluan julkaista niin koti- kuin ulkomaistenkin harrastajien hyödyksi ja iloksi, onneksikin. Sellaisen lehden, joka sisältää siihen varta vasten suunniteltuja ohjeita maailman monista kolkista ja sukeltaa myös niiden toiselle puolelle: neulesuunnittelijoiden arkeen, heidän työhuoneisiinsa ja haasteisiinsa sekä paljastaa, mistä löytyvät neulematkaajien pakko nähdä -paikat. Lehti (joka muuten ei kanna Kerä-nimeä) sisältää myös pieniä katsauksia muihin käsitöihin, tee se itse -vinkkejä ja jonkin verran ruokaa. Jo vain – ruokaa, sillä saan yhdeksi työtoverikseni Sini Ellenin My Blue&White Kitchen -blogista, joka nauttii suurta kansainvälistä suosiota ja on ollut maailmankuulun Saveur-lehden Best Food Blog Awards -finalisti. Jaan Sinin kanssa myös toisen uuden projektin: on nimittäin Kerällä-kirjasarjan kakkososan vuoro. AD:n roolin ottaa luottograafikkoni ja -kuvittajani Elina Ahonen.

Neulelehti ei synny siinä sivussa, eikä hetkessä. Se vaatii valtavasti työtä. Olen kypsytellyt ja pohdiskellut, koettanut ajatella järkevästi, mutta silti sydäntäni kuunnellen. Sydämellä syntyi Keräkin, ja sen ansiosta syntyy jotain muutakin kaunista. Kerän kivijalkakauppa sulkee ovensa kesällä. Langat eivät kuitenkaan katoa minnekään, sillä meille on rakennettu jo jonkin aikaa uutta verkkokauppaa, joka palvelee myös ulkomaisia asiakkaitamme. Rajaamme valikoimamme tarkoin: jatkamme ainakin Isagerin, Quince & Co:n, Eden Cottage Yarnsin ja Madelinetoshin  lankojen parissa, mutta kasvatamme kavalkadiamme myös muilla merkeillä – etenkin käsinvärjätyillä. 

Yhteisöllisyys on aina ollut Kerän ydin ja on sitä jatkossakin: viikottaiset neuletapaamisemme jatkuvat Tampereella, ja matkaamme myös Helsinkiin kerran kuussa. Alamme tavata uusissa tiloissa, hitusen keskustan ulkopuolella. Niissä samoissa tiloissa syntyvät uuden lehtemme sivut ja tuhannet valokuvani, ja niihin samoihin neliöihin kutsumme suunnittelijoita vetämään kursseja. Neuletapaajat pääsevät konkreettisille lankaostoksille lauantaisin, mutta ovet ovat avoinna myös perjantaisin ja sopimuksen mukaan muinakin päivinä. Panostamme myös neulematkoihin ja -leireihin, kokoamme kauppamme monille messuille ja pop-uppailemme eri puolilla Suomea, jotta saamme Wollmeisetkin kaikkien saataville.

Älkäähän siis huolestuko: Kerä ei katoa minnekään, se vain muuttaa muotoaan. En kuitenkaan pidä mahdottomana Kerän myymistäkään, jos sen luotsaaminen jotakuta kiinnostaa. Siinä tapauksessa minun tulevaisuuteni olisi ”vain” neulelehdessämme ja sen siipien alle syntyvissä tapahtumissa ja muissa.


Päätökseni tarkoittaa myös sitä, että tästä päivästä pitäen tyhjennämme hyllymme niistä langoista, jotka eivät jatka uuteen verkkokauppaamme. Niinpä kaikki Katian, Langin, Rowanin, Schachenmayerin ja Sandnesin langat alenevat 25 prosentilla. Sama pätee myös Addin puikkoihin. Alekoreista saattaa löytyä myös muita satunnaisia herkkuja. Alennukset naputellaan tuota pikaa myös verkon puolelle.

Eiköhän oteta näistä viimeisistä varsinaisista kivijalkakuukausista kaikki irti, ystit?

11 kommenttia:

  1. Huh, hienoja uutisia kaikkinensa! Onnea uuteen, sitä odotellessa voisin suunnitella vielä yhden reissun kivijalka-Kerään!

    -Saara/henkinen mummo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, Saara! Jännityksellä ja innolla täällä itsekin ollaan, joskus sekaan sotkeutuu kauhuakin. :D Ja kyllä, tule ehdottomasti vielä kivijalkailemaan! Jatkossa sitten nähdään säännöllisesti Helsingissä, toivon.

      Poista
  2. Tervetuloa popup kauppana Peroba Cafen miittiin Espooseen. Tapaamiken on joka kuun ensimmäinen keskiviikko. Ota yhteyttä jos kiinnostaa vaikka syksyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Katju! Tulemme ilman muuta Espooseen! Laitan viimeistään kesällä viestiä. :-)

      Poista
  3. Kuulostaa niin hauskalta. Innolla odotan uutta lehteänne. Juuri tuollaisesta lehdestä olen haaveillutkin! Paljon onnea tulevaan! Pop uppia toivotaan myös tänne Oulun seudulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Venla! Oulu on ehdottomasti pop-up-listallamme. Vinkkailkaapa, oululaiset, hyvistä tiloista! :-)

      Poista
  4. Olipas uutisia: hienoja, jännittäviä, haikeitakin, mutta kuitenkin tosi inspiroivia! (Ilahduin samaten säännöllisistä käväisyistä pääkaupunkiseudulle, popupeista, tapahtumista, jee!) Onnea hurjasti uusiin suunnitelmiin <3 Jänniä hetkiä edessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ansku! Mukavaa ja jännittävää päästä neuletapailemaan Helsinkiinkin!

      Poista
  5. Ooh!Ooh!OOOH! Nuo Helsinki-uutiset! Olen niin innoissani, ihanaa!

    VastaaPoista
  6. Odotan innolla lehteä ja kirjaa, ihanaa!

    VastaaPoista
  7. No jopas nyt käsityörintamalla tapahtuu ja kolisee koko ajan siellä ja täällä. Kivoja muutoksia sulla onkin.
    Menestystä lehdelle.

    VastaaPoista