Pages

perjantai 27. toukokuuta 2016

And The Winner Is...


Suuri sukkakisamme on ohi – osittain, sillä voittajasukat jatkavat kohti syksyllä ilmestyvää kansainvälistä neule- ja lifestylelehteämme, josta työparini Sini Ellen kirjoitti toissapäivänä My Blue&White Kitchen -blogissaan. Kerromme teille nimen tuonnempana, kunhan saamme logon viilattua.

Olin aivan äimänkäkenä, kun sähköpostiimme alkoi sadella sukkakilpaehdokkaita, niin kauniita, niin persoonallisia, niin tarinantäyteisiä. Olisi ollut aivan liian vaikeaa valkata niistä ykkönen, mutta onneksi te tulitte avuksemme ja äänestitte suosikkisukkianne sankoin joukoin.

Kisa oli tiukka – kuten hyvän kilvan kuuluukin olla –, ja voittajaksi kipusi jyväskyläläinen Heidi Alander, jonka puikoilta on syntynyt vuosien varrella vaikka mitä kaunista (käykäähän kurkkimassa Heidin huivit, sukat ja muut asusteet Sadelma Knitsin Ravelry-sivulta). Heidi on tällä hetkellä ajankohtainen muutenkin, sillä hän on suunnitellut Jyväskylän Kesän Neulefestareiden KAL-huivin, Ruusupuun.

Mutta tämän sukkakilpamme, sen Heidi voitti viljankeltaisilla sukillaan, jotka kuljettavat ainakin minut ikivanhoille vehnäpelloille, kyläseppien pajoille ja syyskesäisiin, jo talvesta kuiskutteleviin päiviin. En malta odottaa, että pääsemme kuvaamaan sukat jossakin samansorttisessa ympäristössä ja jakamaan ne paitsi teidän myös kaikkien ulkomailla asuvien neulojien iloksi.

Suuren suuret onnentoivotukset Heidille. Palkintona Keski-Suomeen lähtee 100 euron arvoinen lahjakortti Kerään – onneksi meillä on vielä hyllykaupalla lankaa, vaikka viimeiset viikkomme ovatkin jo alkaneet. Ja kuten lupasimme, myös äänestäjien kesken arvottiin muutama palkinto. Ne matkaavat seuraaville onnekkaille: Kirsi Hernesaho, Katri Heikkilä ja Taija Vierimaa. Otamme kaikkiin yhteyttä tämän päivän aikana Facebook-viestillä, tarkistelkaahan siis inboxejanne.

2 kommenttia:

  1. Kovatasoinen oli kisa, mutta voittajapari erottui ehdottomasti joukosta edukseen! Onnea Alanderille! Hienoa, kun hän on laajentanut suunnitteluaan huiveista myös sukkiin ^^

    VastaaPoista
  2. Tuleeko lehdestä paperiversio? Toivoisin niin, sen kyllä tilaan💗

    VastaaPoista