Pages

torstai 28. toukokuuta 2015

When Life Gives You Lemons, Make Lemonade


Yksi kaikkien aikojen kauneimmista neulepaidoista on Helga Isagerin Lemon – omasta, vallan subjektiivisesta näkövinkkelistäni. Tohtinen kuitenkin todeta, että en ole mielipiteineni yksin.

Sileästä neuleesta ja vaakasuorista silmukkaraidoista rakentuva paita on simppeli, mutta kiehtova neulottava, joka pitää mielenkiinnon yllä. Se ei ole vaikea, ei suinkaan, mutta se kysyy jonkin verran käsivällisyyttä: vaakasilmukkarivit vievät tavanomaista enemmän aikaa, eikä etu- ja takakappaleiden sivuista poimita silmukoita sekunnissa, ei ihan minuutissakaan. Mutta ei niihin tunteja kulu, älkää peljätkö! Ja lopputulos, se on kaiken vaivansa väärti, sillä ohuesta, yksisäikeisestä Isager Spinnistä tikutettu neule on ohut ja kevyt, eikä se hengittävänä, väljänä vaatteena edes hiosta. Langanmenekkikin on minimaalinen: kaksi vyyhtiä piisaa vähän isompaankin kokoon.

Lemonin ohje löytyy ruotsinkielisenä Helga Isagerin Finstickat-kirjasta, jonka suomensin kevättalvella. Suomennos ilmestyy kauppojen – myös Kerän – hyllyille kesäkuun puolenvälin paikkeilla, mutta kerron siitä lähempänä enempi.

Ilmestymistä ennen haastan teidät kuitenkin kanssani KAListelemaan! Neulokaamme siis yksissä tuumin omat Sitruunat! Langat löydätte täältä, ja suomenkielisen ohjeen saatte verkkokauppatilauksenne tai kivijalkavisiittinne yhteydessä – maistiaiseksi tulevasta. Ohjetta ovat jo testanneeet muun muassa Pehmeitä paketteja -blogin Sanna ja Missä neuloimme kerran -blogin Neulisti. (Tottahan toki voitte toki käyttää jotakin muutakin lankaa ja käydä katsastamassa Finstickatia vaikkapa kirjastosta.)

Mutta eipä tässä toki koko totuus ole. Lemon-KAL alkaa nyt ja päättyy heinäkuun 18. päivä – aikaa on yllin kyllin. Kaikki tuohon mennessä valmistuneet ja kuvatut (kuvat toimitetaan osoitteella info (at) kera.fi) Lemonit osallistuvat kilpaan, jonka voittaja saa 60 euron arvoisen lahjakortin Kerään plus sen suomennetun Finstickat-kirjan, joka kantaa koto-Suomessamme nimeä Neuleiden neljä vuodenaikaa ja jonka julkaisee Atena Kustannus.

Ketkä ovat messissä?

HUOM! Tein jokin aika sitten videon siitä, miten Lemon-paidan vaakaraidat neulotaan. Löydät sen täältä.

tiistai 5. toukokuuta 2015

Kerän toukokuu 2015


Oi ihana toukokuumme näyttää tältä:

Tiistai 12.5. kello 17–19.30
Pitsikivivirkkausta!

Viime kuussa tamperelaisessa kahvilassa järkättiin Taidon päivän kunniaksi pitsikivivirkkauskurssi. Pop up -tapahtuman taustalla olivat paikalliset tekstiilityön opettajat, Yli-Muilun Johanna etunenässä. Nyt Johanna tulee opettamaan samaisia taitoja myös meille. Kivet, langat ja lainakoukut löytyvät täältä, mutta toki voit tuoda tullessasi myös lempikoukkusi ja -lankasi. Kurssin hinta on 20 euroa, ja se sisältää paitsi tarvikkeet myös kahvit, teet ja pienet palanpainikkeet. Ilmoittautumiset 11.5. mennessä osoitteella info (at) kera.fi. Muista lisätä ilmoittautumiseen myös puhelinnumerosi.

Keskiviikko 20.5. kello 17–20
Neulepaita kauluksesta helmaan – yhtenä kappaleena

Tule neulomaan juuri sinulle sopiva paita tai takki. Aloitamme yhtenä kappaleena neulottavan raglanhihaisen puseron (esimerkiksi näissä kuvissa näkyvä paita on neulottu tällä tavalla) neulomisen kauluksesta ja jatkamme kohti helmaa. Hihojen vuoro on viimeisenä. Tämä on erinomainen tekniikka etenkin niille, jotka kaihtavat kappaleiden ompelemista toisiinsa. Voit tuoda omat lankasi tai hankkia sopivat paikan päältä. Tarvitset myös langalle passelit pyöröpuikot (paitaan 40- ja 80-senttiset, takkiin 80- tai 100-senttiset) ja silmukkamerkkejä. 35 euron hinta sisältää ohjeet, opastuksen ja kahvit, teet plus palanpainikkeet. Mukaan mahtuu kahdeksan nopeinta. Ilmoittautumiset 18.5. mennessä, info (at) kera.fi. Muista lisätä ilmoittautumiseen myös puhelinnumerosi.

Maanantai 25.5. ja 1.6. kello 17–19
Kaksi sukkaa kerralla – kärjestä aloittaen

Haluaisitko oppia, miten neulotaan kaksi sukkaa kerralla ja vielä kärjestä aloittaen? Tule opettelemaan kätevä tekniikka kurssillemme, joka koostuu kahdesta opetuskerrasta. Ensimmäisellä kerralla opettelemme neulomaan kärjet, toisella kantapäät – ja väliin mahtuu muutaman sentin verran kotiläksyäkin. Langaksi valkkaamme joko kevyen, fingering-vahvuisen villasukkalangan (100 g = noin 400 m) tai kesäisen puuvillan (Katia Cotton Stretch)! Ota mukaasi 2,5 mm:n pyöröpuikko 100 cm:n kaapelilla (voit hankkia sellaisen myös meiltä). Kurssin hinta on 40 euroa, ja se sisältää teet, kahvit ja palanpainikkeet. Mukaan mahtuu kahdeksan nopeinta. Ilmoittautumiset 22.5. mennessä osoitteella info (at) kera.fi. Muista lisätä ilmoittautumiseen myös puhelinnumerosi.

Näiden tapahtumien lisäksi tapaamme tietysti jokalauantaisissa neuletapaamisissamme täällä Kerässä kello 12–15. Niihin ei ole ennakkoilmoittautumista, tervetuloa mukaan vain – uudet ja vanhat tutut! Jatkamme myös torstaisia #puikoissa-iltojamme, mutta niistä tiedotamme tuonnempana.