Pages

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Yhden illan tuubihuivi



Ohje on julkaistu alun perin vanhassa blogissamme.

Suunnittelimme Kotoliving-lehteen maanmainion tuubihuivin, joita voisi tehdä vaikka tästä tappiin. Kysykää vaikkapa ystävältämme Rouva L:ltä, joka on neulonut niitä jo kolme. Vajaassa viikossa.

Eipä sillä, kyllä minäkin neuloisin, jos saisin. En saa aloittaa mitään uutta, ennen kuin olen saanut puolikkaan tulevasta käsityökirjastani valmiiksi… (Vaikka kyllä minä aion välipalasina muutamat yhden illan tuubit neuloa, lämpimiksi joululahjoiksi tyypeistä tärkeimmille.)

Hittihuivimme on neulottu Debbie Blissin Paloma-langasta, joka on pehmyttäkin pehmeämpi babyalpakka-merinovillasekoitus. Ohje tulee tässä.

Tarvikkeet
- 150 g Debbie Bliss Palomaa
- 10 mm puikot

Tee näin
Luo 30 s. *Neulo 2 o, 1 o kiertäen, 1 n*. Toista *–*, kunnes jäljellä on 2 s. Neulo 2 o. Toista sama myös nurjalla puolella. Neulo huivi noin metrin mittaiseksi ja päättele silmukat. Höyrytä halutessasi. Yhdistä lopuksi päät ja päättele langat.

12 kommenttia:

  1. Heippa
    kerrankin kävi tuuri kun löysin tämän ohjeen ihan sattumalta... aloitin heti kaulaliinan teon (siskolle joululahja) ja näyttää tosi kivalta. Ja helppo ohje näin aloittelijalle. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kestä kiittää. :-) Tämä yhden illan tuubihuivi on ollut jo parin vuoden ajan suosituin ohjeemme – eikä suotta. Meidänkin taloudessamme niitä on useampia, jokaiselle tyypille ainakin yksi. ;-)

      Poista
  2. Miten tämä neule toimii värinvaihtojen kanssa? Onko jotain spesiaalia, joka pitäisi ottaa huomioon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein hienosti toimii myös värivaihdoilla. Tätä on tehty paljon kolmesta erivärisestä vyyhdistä. Mitään sen erityisempiä ei tarvitse ottaa huomioon. :-)

      Poista
  3. Mitähän tarkoittaa "kiertäen"?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://www.garnstudio.com/lang/fi/video.php?id=32 Tässä apuja!

      Poista
  4. Hei, paljonhan huiviin menisi heijastin lankaa? jos siitä tuolla ohjeella neuloisi tuollaisen tuubihuivin

    VastaaPoista
  5. Heippa!
    Kiitos ohjeesta, sopii hyvin vasta-alkaneelle neulojalle. Jään mielenkiinnolla seuraamaan blogia!
    http://vuosivirkaten.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  6. Tuleepa älyttömän ihana pinta! Toimii tosi hyvin myös liukuvärjätyllä langalla.

    VastaaPoista
  7. Osaiskohan joku vinkata, miten päiden yhdistäminen tehdään?

    VastaaPoista
  8. Täällä tyyppi joka ei koskaan ole kutonut mitään. Oikean ja nurjan osaan, mutta mikä on kiertäen oikein? Onko videota?

    VastaaPoista
  9. Silmukka neulotaan takaa (kun normaalisti se neulotaan edestä).
    Youtubesta löytyy video haulla "oikea silmukka kiertäen".

    VastaaPoista