Kaksi vuotta, eikä suotta

Kerä täyttää tänään kaksi vuotta. Jos kuvaisin aikaa kansiin, saisin kirjoittaa kirjasarjan verran, mutta lupaan tarinoida vähän vähemmmän juhlapäivämme ja uuden blogimme kunniaksi (vanhaa blogiamme osoitteessa blog.kera.fi ei einää päivitetä, mutta poimin sieltä kaikki ohjeet tänne uunituoreen puolelle – löydätte ne oikeassa sivupalkissa olevan Ohjeet-avainsanan alta). Uusimme myös verkkokauppaamme syksyn aikana, sillä se kaipaa paitsi asia- myös teknisiä päivityksiä, jotta pystyisimme palvelemaan teitä ja toivon mukaan myös ulkomaalaisia ystäviämme. Toistaiseksihan olemme toimittaneet pehmoisia paketteja vain kotimaan kamaralle.

Yksi kahden vuoden varrelle mahtuneista muutoksista on se, että olen omistanut Kerän yksin viime syksystä saakka. Syksy toi muassaan muitakin mullistuksia, huomasin muun muassa – odottamatta, suunnittelematta ja suureksi yllätyksekseni – olevani raskaana. Lapsi on elämänkaarta kaikkineen katseltuna enemmän kuin onnista suurin, mutta juuri ja juuri epävakaille jaloille noussutta lankakauppaa se ei varsinaisesti vakauta. Sain kaksi vaihtoehtoa: sulkea kauppani tai palkata itselleni apua.

Työhakemuksia tuli yli neljäkymmentä. Valkkasin vierelleni Marian, joka aloitti Kerässä helmikuussa. Olin kutakuinkin viimeisilläni raskaana ja pyörin mukana, minkä vaivoiltani kykenin. Palasin ruotuun pari kolme viikkoa synnytyksen jälkeen, yhtenä keväisenä lauantaina – kera pienen punatukkaisen tyttöni. Ja sielläpä me edelleen olemme, lauantaisin – mikäli punapää sallii. Ja kunhan hän vielä hitusen kasvaa ja alkaa ruokailla muutakin kuin meikäläistä, olen kaupalla enemmän, etenkin kursseilla ja kaikenlaisissa kässäiltamissa.

Viime syksyn ja perheenlisän välille mahtui muutakin, Kerän muutto nyt ainakin! Aleksanterinkatu vaihtui Aleksis Kiven kaduksi. Keskustorin ja Laukontorin väliin jäävä kadunpätkä on eläväinen, naapurimme, niin kaupat kuin kahvilat ja ravintolatkin, ovat ihania, sellaisia, joita suosittaisin jokaiselle Tampereen-kävijälle. Vuodenvaihteeseen sattunutta muuttoa mustasi tähänastisen elämäni suurin suru: elämä osoitti olevansa yhtä yllätyksellisyyttä, joka ottaa joskus, mielivaltaisesti ja sattumanvaraisesti, enemmän kuin sille tahtoisi tarjota.

Kerän kolmas vuosi alkaa kovalla, kovalla työnteolla, jotta voisimme viettää syntymäpäiviä myös tulevina vuosina. Laman kurimuksessa kamppailevat pienet kivijalkakaupat ovat veitsenterällä joka ikinen päivä. Mutta klisee taikka ei, pienistä virroista kasvaa puroja, silloin tällöin kenties kuivahtavia mutta lopulta voimallisena virtaavia.

Ei elämä mene aina niin kuin on ajatellut, mutta te olette voimavara isolla V:llä. Kerä on minun lapsistani vaativin, mutta sekin kasvaa vielä jonakin päivänä isoksi, omilla, tukevilla jaloillaan seisovaksi kaupaksi, jonka kangaskasseissa voi lukea ei-konventionaalisia asioita.

Olette parhaita, minä kiitän ja kumarran ja syvään kumarrankin. Kiitos & kippis!

P.S. Virkkasin tuon kuvan irtokauluksen toissapäivänä ystäväni opastamana ja kappas – niitä on tullut tehtyä jo muutama... ;-) Kerän heinäkuuhun saattaa kuulua yksi kauluskurssi, mutta mikäli ei, niin elokuussa ainakin. Heinäkuun muut kurssit tulevat tänne uuden blogin puolelle vielä tänään.