Pages

lauantai 12. heinäkuuta 2014

Paloma on paras


Tämä teksti on julkaistu alun perin vanhassa blogissamme.

Kerän suosituimman langan nimeäminen on helppo homma: palkintopalleista korkeimmalla komeilee Debbie Blissin Paloma, paksu merinovillan ja babyalpakan sekoitus. Kaapelikierteisen ja sitä myöten keveän langan työstäminen on vaivatonta – se ei hajoa säikeille on kaikin muinkin tavoin täydellistä. Ylisanoja, ehkäpä, mutta en ole keksinyt vielä mitään moitittavaa Palomasta, en vaikka olen neulonut siitä ensimmäisen, liki kolmemetrisen huivini vuonna 2010. Muistaakseni.

Paloma on taipunut puikoillani muutamaksi paidaksi ja takiksi, mutta enimmäkseen olen pykännyt siitä asusteita. Yhden illan tuubihuivi lämmittää paitsi omaani myös perheenjäsenteni kaulaa – kymmenistä, kenties sadoista asiakkaista puhumattakaan. Ja se totisesti valmistuu yhdessä illassa, parissa kolmessa tunnissa. Kehittelin sille kaveriksi pipon, jonka ohjeen löydät Viimeinen silmukka -blogistani. Tuorein Paloma-tekeleeni on patenttineuleinen tuubi (ohje on täällä), jonka ideasta kiitän maailman kauneimman My Blue&White Kitchen -ruokablogin takana häärivää asiakastamme, Siniä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti