Pages

lauantai 12. heinäkuuta 2014

Lierin alla



Tämä teksti on julkaistu alun perin vanhassa blogissamme.


Malli: Novi Hat // Lanka: Debbie Bliss Juliet, 3 kerää // Koukku: 5,5 mm

Tykkään hatuista, etenkin hieman herraskaisista. Halajan mustia ja harmaita huopahattuja, kesäksi olkisia. Punoa en osaa, mutta puikkoja ja koukkuja käytän enemmän kuin mielelläni – tai no, koukkuja harvemmin, mutta mikäli kyse on Molla Millsin malleista tai Novi-hatusta, käyn hommiin. Tässä tapauksessa hommat tosin hoiti Maria, joka virkkasi Novin eilisen työpäivänsä lomassa. Se siis syntyy nopsasti, mikä on oiva piirre, sillä säätietojen mukaan maanantaina alkavat helteet aurinkoineen ovat onnenamme tuossa tuokiossa. Että viikonloppuna vain virkkaamaan!

Alkuperäinen Novi on virkattu villasta, mutta kesäksi passaa puuvilla tai pellava. Kerän hattu on tehty kaksinkertaisesta Debbie Bliss Julietista, ruskeaan raitaan löytyi jokin keränloppu. Jos taas tahtoo yksivärisen kesäpäähineen, voisi testata kaksinkertaisena vaikkapa SMC:n Cataniaa tai Langin pellavaista Linoa.

Ja muuten, vaikka hattu onkin kuvassa kuusivuotiaan päässä, se on aivan aikuisille suunnattua kokoa. Jos intoudutte virkkaamaan Noveja, ladatkaa kuvia Facebook-sivullemme. Olisi hienoa nähdä hattu poikineen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti