Pages

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Kas, se neuloo taas pellavaa!


Viime postaukseni pellavarötväke on odotellut pussini pohjalla kaksi päivää ja odottelee varmasti vielä tämänkin sunnuntain. Kiitos kuuluu oksennustaudista, joka kaatoi koko perheemme petiin eilen. Kuvittelin selviäväni siitä, mutta pah, kotiin piti palata kesken työpäivän. Nauratti oikeastaan: ensin poskiontelotulehdus, sitten vatsatauti x 4 ja yksi parastaan pistävä vauva-atopiakin siihen päälle. Ei tällaisia tilanteita voi ottaa kuin huumorilla. Minun päässäni on soinut kaksi päivää tauotta Samae Koskisen Hyvä Päivä.

Mutta kunhan saan puikot kouraani, jatkan myös tätä pellavarötväkettäni, jonka aloitin jo kuukausi sitten, mutta joka jäi tauolle, kun lanka loppui kesken. Tästä on tulossa leveä, lötköpötkö, vyötärölle yltävä ja tasku(i)lla varustettu. Alaosan neulon mustaksi. Hihat ovat vielä arvoitus, veikkaisin, että ne jäävät lyhyiksi, maksimissaan 3/4-mittaisiksi. Sormet kyllä syyhyävät käsitöiden kimppuun, ehkä sitä jo rivin kaksi... Tämä(kin) pellava on koukuttavanpuoleista: pehmeää, mutta niin rentoa ja rouheaa, aitoa. Rowan Pure Linenistä syntyy tänä vuonna varmasti jotain muutakin. Sortsit ehkä... Tai hame... Onko teillä plakkarissa hyviä neulesortsi-/hamosvinkkejä?

4 kommenttia:

  1. Neulehameet: Kat Coylella on monta kivaa mallia. Skirt, www.ravelry.com/patterns/library/12-skirt.

    VastaaPoista
  2. Täällä toinen pellavaan koukkuun jäänyt! Pakko saada ihana kesäpaita pellavasta, mielessä jo malli muttei ohjetta... Jos nyt saisi ensin tuon lehtihuivin valmiiksi. Toivottavasti sairastelut ovat nyt ohitse!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurkkaahan ihania pellavaohjeita esim. Quince & Co:n sivuilta: http://quinceandco.com/collections/sparrow. Ne hipovat likipitäen täydellisyyttä. :-)

      Poista