Pages

maanantai 29. joulukuuta 2014

Tavalliset turvalliset


Katian harmaasta Andes-alpakasta syntyivät monen plussan lapaset: lämpimät, pehmeät, lempeät ja ihanat. Teen toisetkin (tai tein jo, sillä ensimmäiset hukkasin alta aikayksikön...) ja kolmannet, piponkin aion pykätä samaan syssyyn.

Tavalliset turvalliset

Tarvikkeet
- 2 kerää Katia Alpaca Andes -lankaa
- 4 mm:n sukka- tai pyöröpuikot (mikäli magiclooppaat)

Tee näin (oikea lapanen)
Luo 44 s ja jaa ne tasaisesti sukka- tai pyöröpuikoille. Neulo suljettuna neuleena 1 o kiertäen (eli silmukan takareunasta), 1 n -joustinneuletta noin 8 cm. Neulo sitten sileää oikeaa kaksi kerrosta ja aloita kolmannella kerroksella, ensimmäisen puikon alussa, peukalokiilan tekeminen: Neulo 1 o, aseta silmukkamerkki, lisää 1 s (nostamalla silmukoiden välinen lankalenkki puikolle ja neulomalla se kiertäen oikein), 2 o, lisää 1 s, aseta silmukkamerkki, neulo kerros loppuun. Neulo seuraava kerros normaalisti, ilman lisäyksiä ja lisää taas sitä seuraavalla kerroksella heti ensimmäisen silmukkamerkin jälkeen 1 s ja välittömästi ennen toista silmukkamerkkiä 1 s (aivan kuten ensimmäiselläkin lisäyskerroksella. Neulo taas seuraava kerros lisäyksittä. Jatka tähän tapaan (peukalokiilan silmukat lisääntyvät joka toinen kerros), kunnes silmukkamerkkien välissä on 14 s.

Neulo seuraavalla kerroksella 1 o, aseta silmukkamerkkien välissä olevat silmukat apulangalle ja luo niiden tilalle 2 uutta silmukkaa. Jatka jäljelle jääneillä 44 silmukalla sileää neuletta, kunnes etusormesi peittyy. Aloita kärkikavennukset: 1. puikko: 1 o, 2 o yhteen, neulo puikko loppuun oikein. 2. puikko: Neulo oikein, kunnes jäljellä on 3 s. Tee ylivetokavennus ja neulo viimeinen silmukka oikein. 3. puikko: Neulo samoin kuin ensimmäinen puikko. 4. puikko: Neulo samoin kuin toinen puikko. (Tai jos magiclooppaat, neulo 1. ja 2. puikon alussa 2 o yhteen ja 1. ja 2. puikon lopussa ylivetokavennus.) Kavenna samalla tavalla jokaisella kerroksella, kunnes jäljellä on yhteensä 8 silmukkaa. Katkaise lanka ja pujota se jäljelle jääneiden silmukoiden läpi ja kiristä. Päättele huolella.

Neulo lopuksi peukalo. Siirrä apulangalla odottavat silmukat kolmelle puikolle ja poimi vielä peukalohangasta pari kolme ylimääräistä silmukkaa, jotta hankaan ei jää reikää. Neulo ensimmäinen kerros kaikilla silmukoilla ja kavenna sitten ylimääräiset silmukat pois. Jatka peukaloa, kunnes se peittää liki koko sormen ja neulo seuraavalla kerroksella 2 o yhteen koko kerroksen ajan. Katkaise lanka ja pujota se jäljelle jääneiden silmukoiden läpi ja kiristä. Päättele huolella.

Tee vasen lapanen oikean peilikuvaksi: aseta siis peukalokiila toisen puikon loppuun (tai ensimmäisen puikon loppuun, mikäli magiclooppaat).

Lisäkuvia lapasista löydät Viimeisestä silmukasta.

torstai 18. joulukuuta 2014

Maantie-lapaset

Malli: Maantie-lapaset // Lanka: Lang Novena, musta 25g ja keskiharmaa 25g // Puikot: 3,5mm sukkapuikot

Rikke-myssy ja Lang Novena, loistava pari. Niin hyvä, että tuota ihanaa ainaoikeinneuletta oli saatava lisää. Tuloksena pörröiset ja kepeät lapaset. Ne lämmittävät juuri sopivasti pienellä pakkaskelillä, ja paukkupakkasilla ne sujahtavat mukavasti toisten lapasten tai rukkasten alle.

Maantie-lapaset
(naisen koko)

Luo harmaalla langalla 40 silmukkaa 3,5mm sukkapuikoille ja jaa silmukat tasaisesti neljälle puikolle, jolloin jokaisella puikolla on 10 silmukkaa. Neulo 1 o kiertäen, 1n -joustinneuletta suljettuna neuleena 8 cm. Aloita seuraavaksi ainaoikeinneule, eli neulo seuraava kerros oikein ja sitä seuraava nurin. Jatka näitä kahta kerrosta vielä kolme kertaa (yhteensä 8 kerrosta joustinneuleen jälkeen).

Seuraavaksi aloitetaan peukalokiila (kerroksella, joka neulotaan oikein): 1. puikon alussa neulo 1 o, aseta silmukkamerkki, lisää silmukka neulomalla seuraava silmukka etu- ja takakautta, 1 o, lisää silmukka neulomalla seuraava silmukka etu- ja takakautta, aseta silmukkamerkki ja neulo loput silmukat oikein. Neulo seuraava kerros normaalisti nurin. Jatka lisäyksiä oikein neulottavalla kerroksella, eli jokatoinen kerros, aina 1. silmukkamerkin jälkeen ja ennen 2. silmukkamerkkiä, kunnes merkkien välissä on yhteensä 15 silmukkaa. Neulo vielä yksi kerros nurin. Erota peukalokiilan silmukat: neulo 1 o, poista silmukkamerkki, poimi peukalokiilan 15 silmukkaa apulangalle odottamaan, lisää puikolle yksi silmukka, poista toinen silmukkamerkki ja neulo loput silmukat oikein. Nyt jokaisella puikolla pitäisi olla taas 10 silmukkaa.

Jatka ainaoikeinneuletta, kunnes neule yltää pikkusormen ylimpään niveleen. Vaihda lanka mustaan ja aloita sileän neuleen neulominen. Jatka kunnes pikkusormi peittyy kunnolla ja aloita kärkikavennukset: neulo 1. sekä 3. puikon alussa 1 o, tee ylivetokavennus (nosta 1 o neulomatta, neulo 1 o ja vedä nostettu silmukka neulotun yli) ja neulo 2. sekä 4. puikon lopussa 2 o yhteen, 1 o. Tee kavennukset joka kerros, kunnes jäljellä on 8 s. Katkaise lanka, pujota se jäljellä olevien silmukoiden läpi ja päättele.

Enää puuttuu peukalo: siirrä apulangalla olevat silmukat puikolle ja poimi peukalohangasta 5 silmukkaa. Jaa silmukat kolmelle puikolle ja aloita ainaoikeinneuleen neulominen. Jatka kunnes peukalon kynnestä näkyy enää kolmasosa ja aloita kavennukset: neulo jokaisen puikon lopussa 2 o yhteen, kunnes jäljellä on 4 silmukkaa. Katkaise lanka ja vedä langanpää jäljellä olevien silmukoiden läpi ja päättele.

Tee toinen lapanen muuten samoin, mutta tee peukalokiila peilikuvana (eli aloita kiilalisäykset 2. puikon lopussa): 1. puikko oikein, 2. puikko oikein, kunnes jäljellä on 4 silmukkaa, aseta silmukkamerkki, lisää silmukka, 1o, lisää silmukka, aseta silmukkamerkki, 1 o. 3. ja 4. puikko oikein.

maanantai 8. joulukuuta 2014

Joululahjavinkkejä, osa 2: Cocoon-pipo



Ensimmäisellä työssäoppimisviikollani Jonna löi käteeni puikot, kerän Rowan Cocoonia ja pipo-ohjeen. Olin melkeinpä otettu: jes, minun taitoihini luotetaan jo niin paljon, että pääsen neulomaan mallipipoa! Pienen alkutakkuilun jälkeen pääsin vauhtiin, kiitos Marian, ja pipo alkoi muodostua. Rakastuin Cocooniin heti, se on valtavan ihana neuloa pehmeytensä ja paksuutensa ansiosta.

Olin jo melkein kavennuksissa asti, kun huomasin, että ohjeesta on sekä yksi- että kaksivärinen versio ja olin lukenut niiden ohjeita ristiin. Hups. Yhteistuumin päätimme, että antaa olla, ja jatkoin mieleiseni version ohjeen mukaan loppuun asti. Piposta tuli oikein hyvä, tosin itse tykästyin siihen vasta kun pistin sen päähäni. Ja miten lämmin se onkaan! Ihan täydellinen pipo talveksi.

Kerän työssäoppija Anna-Maria

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Nurmilintupa hyvinkin



On huiveja ja huiveja. Yksi syksyn suosituimmista on Heidi Alanderin Nurmilintu, tuo nerokas, vain oikeista silmukoita (ja muutamista langankierroista ja kavennuksista) koostuva, helppo ja nopsasti etenevä huivi, joka istuu kaulalle kuin nakutettu. Työssäoppijamme Anna-Maria neuloi malli-Nurmilintumme ruosteenpunaisesta Isager Spinnistä, jota kului hippusen verran yli 50 grammaa. Se on kevyt, mutta sopivan lämmin – etenkin näille nykytalvikeleille. Ja Spinni, se nyt on vain kaikessa rouheudessaan rentoa, arkistakin, mutta silti luonnikasta.

Minullakin on paraikaa Nurmilintu puikoilla, mutta merinovillainen sellainen. Lupaan kertoa siitä enemmän, kunhan saan sen valmiiksi. Toisessa pitsiraidassa mennään. Ohje toimii kuin unelma, huivi kasvaa kuin itsestään. Tällaisen neuloisi vielä vaikka kuinka joululahjaksi. Kaksikin.

perjantai 5. joulukuuta 2014

Ylämaat



Malli: Ylämaat // Lanka: Rowan Fine Tweed, väri A 25g ja väri B 25g // Puikot: 3mm pyöröpuikot 40cm kaapelilla

Ihastuin Broken seed stitch -kämmekäitä neuloessani rikotun helmineuleen ja rouhean tweed-langan luomaan pintaan niin paljon, että neuletta oli kokeiltava myssyynkin. Skotlannin nummien peittämät Ylämaat mieleen tuovaan myssyyn tarvitaan vain kaksi pientä kerää Rowan Fine Tweediä ja ripaus tarkkaavaisuutta mallineuleen kanssa (oma keskittymiseni herpaantui hetkeksi ja jouduin purkamaan useamman kerroksen, kun olin vahingossa neulonut kaksi samanlaista helmineulekerrosta peräkkäin). Väreiksi kannattaa valita vaalea ja tumma sävy, jotta mallineuleen pinta pääsee kunnolla oikeuksiinsa. Myssy valmistuu joutuisasti seuraavanlaisella ohjeella:

Luo 104 silmukkaa värillä A. Neulo suljettuna neuleena 1o, 1n -joustinneuletta n. 4 cm, jonka jälkeen aloita mallineuleen neulominen: 1. kerros neulotaan värillä B koko kerros oikein, 2. kerros värillä A 1o, 1n kerroksen loppuun, 3. kerros värillä B koko kerros oikein ja 4. kerros värillä A 1n, 1o kerroksen loppuun. Jatka mallineuletta, kunnes pipon koko korkeus on n. 19 cm. Aloita kavennukset värin B kerroksella (kun neulotaan koko kerros oikein) seuraavasti: *11 o, 2 o yhteen*, toista *-* kerroksen loppuun. 2. kerros neulotaan mallineuletta värillä A muuten normaalisti, mutta kavennuksen kohdalla neulotaan kaksi samaa silmukkaa peräkkäin (eli tulee kaksi oikeaa tai nurjaa silmukkaa peräkkäin), jolloin mallineule pysyy oikeana. (tässä kannattaa olla erityisen tarkkana) 3. kerros neulotaan: *10 o, 2 o yhteen*, toista *-* kerroksen loppuun, ja 4. kerros neulotaan mallineuleen mukaan. Jatketaan näitä neljää kerrosta niin, että kavennukset tulevat aina samaan kohtaan. Kun jäljellä on 16 silmukkaa, katkaistaan langat ja vedetään molempien lankojen päät jäljellä olevien silmukoiden läpi pari kertaa. Tee lopuksi tupsu väristä B.

Vinkki: Joustinneuleen voi tehdä myös niin, että neuloo oikeat silmukat kiertäen, eli takareunasta. Tällöin joustinneuleesta tulee napakampi.

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Joululahjavinkkejä, osa 1


Joulukuu käy vasta kolmatta päiväänsä, joten tässähän kerkiää pykäistä vielä lahjan jos toisenkin. Yksi pikaisesti valmistuva on siksakilla raidoitettu vauvanpeitto, joka passaa pinnasängyn päiväpeitteeksi ja lämmikkeeksi vaunuihin.

Valkkasin omaani langaksi Katia Love Woolin, joka on paksu ja pehmyt sekoitus villaa ja alpakkaa. Otin 12 mm:n puikot, loin 44 silmukkaa ja aloitin:

1. kerros ja muut parittomat kerrokset: Neulo oikein.
2. kerros ja muut parilliset kerrokset: 1 o, 1 o etu- ja takakautta (= lisäys), 4 o, ssk-kavennus (katso mallia täältä), 2 o yhteen, 4 o, *1 o etu- ja takakautta, 1 o etu- ja takakautta, 4 o, ssk, 2 o yhteen, 4 o*, toista *–*, kunnes puikolla on 2 s, neulo toiseksi viimeinen silmukka o etu- ja takakautta, 1 o.

Minä ajattelin raidoittaa oman peittoni ihan vain neulomalla kerän kerrallaan. Yhdestä kerästä tulee noin kymmensenttinen raita, reipaskin. Tähtään aluksi seitsemään raitaan ja katsastelen sitten, piisaako peitossa mitta.