Pages

maanantai 8. joulukuuta 2014

Joululahjavinkkejä, osa 2: Cocoon-pipo



Ensimmäisellä työssäoppimisviikollani Jonna löi käteeni puikot, kerän Rowan Cocoonia ja pipo-ohjeen. Olin melkeinpä otettu: jes, minun taitoihini luotetaan jo niin paljon, että pääsen neulomaan mallipipoa! Pienen alkutakkuilun jälkeen pääsin vauhtiin, kiitos Marian, ja pipo alkoi muodostua. Rakastuin Cocooniin heti, se on valtavan ihana neuloa pehmeytensä ja paksuutensa ansiosta.

Olin jo melkein kavennuksissa asti, kun huomasin, että ohjeesta on sekä yksi- että kaksivärinen versio ja olin lukenut niiden ohjeita ristiin. Hups. Yhteistuumin päätimme, että antaa olla, ja jatkoin mieleiseni version ohjeen mukaan loppuun asti. Piposta tuli oikein hyvä, tosin itse tykästyin siihen vasta kun pistin sen päähäni. Ja miten lämmin se onkaan! Ihan täydellinen pipo talveksi.

Kerän työssäoppija Anna-Maria

2 kommenttia:

  1. Hei! En löytänyt muutakaan paikkaa kysyä. Etusivulla on vaihtuvassa kuvassa punasävyinen virkattu huivi? Mistä langasta se on virkattu ja saisiko ohjeen jostain? Olisi kiva päästä neulomaan jo joulun pyhinä. :)

    VastaaPoista
  2. Hei! Etusivun karusellin huivi on virkattu Norosta. Ohje oli viimevuotisessa Eiran Langat -lehdessä. :-) t. Jonna

    VastaaPoista