Pages

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Lempeä pakko



Olen luvannut ainakin ystävälleni Marille, että kirjoitan vielä jonakin päivänä keskeneräisistä tekeleistäni tarinan, mutta se vaatii ainakin kolme vapaapäivää, jotta ehdin a) kaivella ne kaapeista ja kaikenlaisista nyssäköistä ja b) kuvata ne (tai sen toista metriä korkean kasan...).

Olen kuitenkin koettanut tsempata viime aikoina ja neuloa sinnillä töitäni valmiiksi. Lupasin itselleni, että en aloita mitään uutta (eli Suvi Simolan raidallista testineuletta), ennen kuin olen saanut jotakin konkreettista ja kokonaista ylleni. Lempeä pakko on osoittautunut oivaksi motivaattoriksi, ja Isabell Krämerin suunnittelema Westbourne on hyvässä haipakassa, hihoja vaille valmis! Päätin puolen minuutin tuumailun jäljiltä (ja mieheni mielipiteestä viis veisaten) neuloa ne yksivärisiksi ja vajaamittaisiksi. Tulisivatkohan ne jo viikonvaihteessa valmiiksi? Tai vaikka tänään...? Lopputuleman näette pingotuksen päätteeksi, sovitaanko vaikka, että ensi keskiviikkona?

P.S. Rakastunutkin olen: Isagerin Alpaca 2 on ihaninta, ihaninta ikinä. Sitä pitäisi tulla lisää ensi viikolla.

P.P.S. Mitä te ajattelitte aloittaa seuraavaksi?

11 kommenttia:

  1. Raitoja on koukuttavampi kutoa kuin yksiväristä, eli raidallinen hiha voi sittenkin olla pikemmin valmis. Paitsi jos niin kova inspis ja vauhti päällä, ettei ehdi pitkästyä siihen yksiväriseen hihaputkeen. Ei silti, hyvä tulee, oli kumpi vaan. Seuraavaksi ehkäpä paita hamppulangasta, tai kenties pellavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja yksivärisethän niistä sitten tuli. :-) Hyvällä haipilla!

      Poista
  2. Ajattelin aloittaa puuvilla-pellava-langasta kesäpaidaksi ylhäältä alas neuleena peppi pitkätossu-neuleen. Sormet syyhyää jo!

    VastaaPoista
  3. Hmm, jos puikoilla jo olevaa kahta pellavaista paitaa ei lasketa ;) niin seuraavaksi puikoille taitaa päästä Eden Cottage Yarnsin Wanhan Sataman messuilta ostamani ylellinen merino-silkkisekoitus Titus. Olen pitkään pohtinut sopivaa kahdella värillä tehtävää huivimallia. Veera Välimäen Huivileikistä se lopulta löytyi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joko sait, Anskuli, Titukset puikoille? :-) Huomasin toki, että Lemonkin on jo vauhdissa.

      Poista
    2. Jonna, juu, sain Titukset alulle, on puikoilla, ja voi että, miten voikin olla ihanan, ylellisen lempeä lanka! Olen hurmaantunut. :)

      Poista
  4. Minulta pitäisi oikeasti kyllä kysyä minkä neulot seuraavaksi valmiiksi ;-) Kuvittelin lomallani neulovani valmiiksi keskeneräisiä. Sen sijaan olen aloittanut viisi työtä, joista onneksi kaksi huivia ovat jo ahkerassa käytössä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehheheh, meikäläisellä on vähän sama, mutta tässä viime viikon aikana on valmistunut kaksi paitaa. Ties vaikka huomenna jatkaisin yhtä kolmatta keskeneräistä. ;-)

      Poista
  5. Mun tekis mieli aloittaa sukat, mutta luulen, että aloitan jotain mustaa ja syksyistä pikkuiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun meikäläisestäkin olisi sukanneulojaksi, mutta aina kaikki muu menee edelle. Vaikka sukkatarvis on huutava! :-)

      Poista