Joka ilta, kun lamppu sammuu

Minusta tuli lankakauppias monesta syystä. Yksi niistä on Rowan Felted Tweed, englantilainen klassikko, lanka, jonka liitän sumun silittelemiin nummiin, tummanvihreisiin öljykangastakkeihin, kavionkopseeseen ja harmaisiin, poninkorkuisiin irlanninsusikoiriin, pisamiin ja punaisiin hiuksiin – vaikka kohtasinkin sen kotimaisessa kauppakeskuksessa, yhden pyökinvärisen hyllyn syrjällä. En Englannissa, en elämältä tuoksuvassa luonnonhelmassa.

Olin siihen saakka neulonut aivan toisenlaisilla langoilla, sellaisilla, joita satuin pienen kunnan K-marketista löytämään. En ollut edes ajatellut, että lankoja on monenmoisia, erilaisista kuiduista kehrättyjä, erilaisin kiertein kerrattuja... Siksipä se taisi minua puhutellakin, munakoison värinen Felted Tweed -kerä hieman huovuttuneine pintoineen, epätasaisuuksineen.

Neuloin siitä pipon ja hain heti seuraavana päivänä toisen ja kolmannen kerän. Sitten kokeilin jotakin muuta lankaa, testasin merinovillaa, puhdasta alpakkaa, silkkisiä seoksia, jakkia, kamelia – ja sillä tiellä olen yhä vain. Minulle langat ovat kuin maailmanympärimatka, elämysten ja kokemusten taival ja polku, jolta ei tahdo poiketa ja jota ei tahdo palata.

Ensimmäisistä Felted Tweed -silmukoistani on vuosia. Silloin en vielä tiennyt – en edes ajatellut –, että vielä jonakin päivänä olisin lankakauppias ja katselisin päivittäin puuterisia, silti syviä värejä ja pohtisin, millaiseen neuleeseen ne taipuisivat. Kaupassamme on noin viiden metrin verran Felted Tweed -keriä, enkä huijaa hetkeäkään, kun kerron, että mietin joka ikinen päivä, millaisen raitapaidan niistä vielä joskus neulon. Mutta sitä ennen pukeudun tähän Sannan meille neulomaan siniseen, Pikku Kakkosen Nukkumatista muistuttavaan Carpinoon. Voisin neuloa Felted Tweedistä myös Friday Again -paidan. Tai Dexterin. Siihen se muuten olisikin aivan omiaan.