Kosken partaalla, kangaspuiden äärellä

Kuvitelkaapa keskellä kaupunkia lempeästi virtaava koski, sen rannalle vuosikymmeniä sitten rakennettu vanha tehdas, ainakin kymmenet kangaspuut, niiden tasainen louskutus, puheensorina ja taukohuone Moccamastereineen.

Täydellistä – ainakin minusta. Etenkin, kun sain (ja saan vielä pari päivää) istua juuri niillä tietokoneohjautuvilla kangaspuilla, joiden vasemmalta avautuu näkymä Tammerkosken tärskyihin, Takon tehtaaseen ja jos oikein kurkottaa, Hämeensillallekin.

Olen kutonut viimeksi vuonna 1992, yläasteikäisenä, käsityöt vasta valkanneena. Tein valkoisen, puuterisin raidoin koristellun poppanaliinan, joka lienee vieläkin äidilläni ja joka on yhdeltä kohtaa vähän kapeampi kuin muualta, koska unohdin siirtää pingotinta.

Nyt päädyin kangaspuiden pariin vähän sattumalta – tai no, aiemmin kuin osasin kuvitella. Kohta tekstiilisuunnittelijaksi valmistuva Nina Sundell vieraili pari kolme kuukautta sitten Kerässä ja kertoi, että tahtoisi suunnitella huivin, jossa voisi käyttää Isagerin ohutta, lace-vahvuista Alpaca 1:stä. Kuten vallan moni teistä tietää, olen innostuvaa sorttia, eikä minua tarvinnut sen kummemmin ylipuhua: olin messissä.

Kun Nina saapui viime viikolla näyttämään valkoista, lumihiutaleista innoituksensa saanutta huiviaan ja kertomaan, että Verkarannassa olisi nyt metrikaupalla lointa, tartuin tuumasta toimeen ja buukkasin ensimmäisen vapaan ajan – heti seuraavalle aamulle. Suuntasin paikalliseen taitokeskukseemme torstaiaamuna, sain Ninalta oivalliset opastukset tietokoneohjautuvien kangaspuiden käyttöön (kuulostaa monimutkaiselta mutta on kaikkea muuta: kunhan painaa yhtä polkusinta ja kuljettaa sukkulaa puolelta toiselle) ja kävin hommiin. Vajaassa kahdessa päivässä kudoin metrin verran valmista huivia. Vielä toinen mokoma ja saan sen kaulaani.

Huivista tulee tavattoman kaunis, sellainen, jonka säilytän varmasti omille lapsilleni. En naftaliinissa enkä silkkipaperissa vaan ahkerassa käytössä.

Jäin muuten koukkuun ja kirjasin ostoslistalleni pöytäkangaspuut.

P.S. Jos te tahdotte kutoa samanlaisen huivin, ottakaa yhteyttä Verkarannan taitokeskukseen. Lointa jää vielä minunkin jäljiltäni noin kymmenelle kutojalle. Minä muuten ajattelin kutoa itselleni toisenkin, mustan kaveriksi vaikkapa vanhan roosan.

Helga-KAL

Helga Isager saapuu Kerään kahden viikon kuluttua. Se on taasen yksi virstanpylväs lankakauppamme arjessa, ja sitä on syytä juhlia – ensinnäkin Isager-alennuksin ja toiseksi -KAListeluin.

Alensin lauantaina kaikki Isagerin (ja Quince & Co:n) langat –20 %. Tarjous on ainutkertainen ja kestää viikon ajan, viimeinen päivä on siis 20.2. Alennus on voimassa sekä Verkatehtaankadulla että verkossa, joskin sinne olen ehtinyt päivittää vasta suurimman osan Isagereista. Jatkan urakkaa heti maanantaiaamuna, suosittelen siis suosikkilankojenne ahkeranpuoleista väijymistä. :-)

Ja entäpä se KAL? Helgan kurssit ovat jo liki täynnä, muutamat mahtuvat vielä mukaan. Olisi aivan mahtavaa vastaanottaa tanskalaissuunnittelija mahdollisimman monin neulein. Nopsimmat ehtivät varmasti saamaan jo valmistakin, mutta myös keskeneräiset kelpaavat näytille niin paikan päälle kuin verkkoonkin.

KALin säännöt ovat seuraavat:
1) Mallin on oltava Helga Isagerin kynästä. Niitä löytyy suomenkielisenä Neuleiden neljä vuodenaikaa -kirjasta ja englanninkielisenä esimerkiksi hänen uudesta Room 606 -kokoelmastaan.
2) Langan on oltava Isageria.
3) KAL käydään ennen kaikkea Instagramissa (#helgakal), mutta voitte postata kuvia keskeneräisistä ja valmiista neuleistanne myös Facebook-sivuillemme. Keräämme ne sieltä yhteen kansioon. Kuvia voi toimittaa myös sähköpostitse, info (at) kera.fi.
4) KALin ensimmäinen etappi päättyy 27.2., jolloin arvomme ensimmäisen palkinnon kaikkien KAListelijoiden kesken. Palkinto on – mitäpä muutakaan kuin – paketillinen Isagerin lankoja (arvo 40 euroa).
5) KALin toinen etappi päättyy tasan kuukauden kuluttua, 15.3. Tähän vaiheeseen hyväksymme vain valmiit työt. Arvomme niiden kesken toisen Isager-paketin, jonka arvo on 60 euroa.

Mitäs sanotte, oletteko messissä?