Kosken partaalla, kangaspuiden äärellä

Kuvitelkaapa keskellä kaupunkia lempeästi virtaava koski, sen rannalle vuosikymmeniä sitten rakennettu vanha tehdas, ainakin kymmenet kangaspuut, niiden tasainen louskutus, puheensorina ja taukohuone Moccamastereineen.

Täydellistä – ainakin minusta. Etenkin, kun sain (ja saan vielä pari päivää) istua juuri niillä tietokoneohjautuvilla kangaspuilla, joiden vasemmalta avautuu näkymä Tammerkosken tärskyihin, Takon tehtaaseen ja jos oikein kurkottaa, Hämeensillallekin.

Olen kutonut viimeksi vuonna 1992, yläasteikäisenä, käsityöt vasta valkanneena. Tein valkoisen, puuterisin raidoin koristellun poppanaliinan, joka lienee vieläkin äidilläni ja joka on yhdeltä kohtaa vähän kapeampi kuin muualta, koska unohdin siirtää pingotinta.

Nyt päädyin kangaspuiden pariin vähän sattumalta – tai no, aiemmin kuin osasin kuvitella. Kohta tekstiilisuunnittelijaksi valmistuva Nina Sundell vieraili pari kolme kuukautta sitten Kerässä ja kertoi, että tahtoisi suunnitella huivin, jossa voisi käyttää Isagerin ohutta, lace-vahvuista Alpaca 1:stä. Kuten vallan moni teistä tietää, olen innostuvaa sorttia, eikä minua tarvinnut sen kummemmin ylipuhua: olin messissä.

Kun Nina saapui viime viikolla näyttämään valkoista, lumihiutaleista innoituksensa saanutta huiviaan ja kertomaan, että Verkarannassa olisi nyt metrikaupalla lointa, tartuin tuumasta toimeen ja buukkasin ensimmäisen vapaan ajan – heti seuraavalle aamulle. Suuntasin paikalliseen taitokeskukseemme torstaiaamuna, sain Ninalta oivalliset opastukset tietokoneohjautuvien kangaspuiden käyttöön (kuulostaa monimutkaiselta mutta on kaikkea muuta: kunhan painaa yhtä polkusinta ja kuljettaa sukkulaa puolelta toiselle) ja kävin hommiin. Vajaassa kahdessa päivässä kudoin metrin verran valmista huivia. Vielä toinen mokoma ja saan sen kaulaani.

Huivista tulee tavattoman kaunis, sellainen, jonka säilytän varmasti omille lapsilleni. En naftaliinissa enkä silkkipaperissa vaan ahkerassa käytössä.

Jäin muuten koukkuun ja kirjasin ostoslistalleni pöytäkangaspuut.

P.S. Jos te tahdotte kutoa samanlaisen huivin, ottakaa yhteyttä Verkarannan taitokeskukseen. Lointa jää vielä minunkin jäljiltäni noin kymmenelle kutojalle. Minä muuten ajattelin kutoa itselleni toisenkin, mustan kaveriksi vaikkapa vanhan roosan.