tiistai 28. lokakuuta 2014
Verkatehtaankatu 8
Elämä on kaukana käsikirjoitetusta, se – jos jokin – jää mieleeni vuodesta 2014. Onnelliset yllätykset ovat laskettavissa yhden käden sormilla, onnettomiin taidan tarvita kummatkin kädet, pari varvastakin. Onneksi on kiire, se pitää ajatukset poissa ikävistäkin asioista. Ja onneksi on Kerä, paikka, joka tasaa sydämensykkeen ja antaa naurulle aihetta.
Yllätyksiä on piisannut viime viikkoihin saakka. Pari viikkoa sitten sattunut vesivahinko sekoitti pakan perusteellisesti, ja olen metsästänyt meille uutta liiketilaa, kiertänyt kaupunkimme katuja, soittanut kymmeniä puheluita ja pohtinut ja pohtinut. Eilen avasin ensi kerran tulevan kauppamme oven, huomenna aloitan siellä remontin ja ensi maanantaina avaan ovet myös teille.
Kerä siis muuttaa taas – pakon sanelemana. Joku jo kysäisikin, että mitä järkeä muutossa on, ja minä vastasin, että ei niin mitään, mutta muuta vaihtoehtoa ei ole. Tuleva tilamme sijaitsee Tammerkosken toisella puolella, osoitteessa Verkatehtaankatu 8 (läheisiä maanmerkkejä ovat muun muassa Pizzeria Napoli ja Mokkamestarien uusi kahvila, jonka olen kahvin suurkuluttajana jo testannut ja erinomaiseksi todennut). Puhelimella napatussa kuvassa näkyvät mintunvihreät seinät saavat pintaansa valkoista ja mustaa, ehkäpä vähän harmaatakin. Sekään vähän vanhaa, rouheaa puuta, metallia ja vahalehtisiä, tummia viherkasveja, ystävän taidetta ja ihania, niin ihania lankoja. Siitä se sitten muodostuu, uusi Kerä.
Palvelemme siis vielä kuluvan viikon täällä Aleksis Kiven kadulla, mutta ensi maanantaista (3. marraskuuta) pitäen Verkatehtaankadulla. Pidän teidät ajan tasalla koko viikon ajan ja postailen remonttikuvia ainakin Instagramiin, Facebookiin ja Twitteriin. Stay tuned, folks!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Voi hitto, mikä tuuri teillä. Mutta kovasti tsemppiä remppaan. Onpahan taas syy pyrkiä Tampereelle, katsastamaan uudet tilat, haa!
VastaaPoistaEnsi vuotta ajatellen toivon sulle paljon myönteisiä yllätyksiä, niin paljon, ettei riitä sormet eikä varpaatkaan.
Ihan samaa mietin, kuin Liina tuossa ylempänä. Että kyllä soisin sulle sen, että tuleva vuosi olisi pykälän verran seesteisempi. Vaan tässähän pitää tosissaan miettiä Tampereen reissua!
VastaaPoistaParempaa onnea ja intoa tulevaan!
VastaaPoistaValoa kohti Jonna!
VastaaPoistaHuh! Tsemppiä, tsemppiä sekä intoa ja jaksamista remppaan! Ja niinhän sehän vain on, että Kerän uusista tiloistahan ei vain voi tulla muuta kuin ihanat: jo se, miten kuvailit, sen vain kertoo - sekä kuvat mitä aiemmista Kerän tiloista on nähty. Ihania, lämpöisiä. (Ja tuo uusi osoite on jo tietysti laitettu muistiin tulevaa Keräkäyntiä varten.)
VastaaPoistaMä en malta odottaa, että pääsen eka kertaa avaamaan uuden Kerän oven! Tsemppiä kovasti remppaan, olet sä Jonna kyllä super!
VastaaPoistaMä tulen käymään heti kun tullaan tsekkaamaan Tampereen kissakahvila.
VastaaPoistaTsemppiä! Toivottavasti posti löytää laakista uuden kotipesänne.
VastaaPoistaIhmisethän tulevat perässä vaikka väkisin...
Thanks for sharing, nice post! Post really provice useful information!
VastaaPoistaGiaonhan247 chuyên dịch vụ vận chuyển hàng đi mỹ cũng như dịch vụ ship hàng mỹ từ dịch vụ nhận mua hộ hàng mỹ từ trang ebay vn cùng với dịch vụ mua hàng amazon về VN uy tín, giá rẻ.