keskiviikko 20. elokuuta 2014
Höyhenenkepeää alpakkaa
Isagerin Alpaca 1 on yksi Kerän suosituimmista langoista – eikä suotta. Ohut, lace-vahvuinen alpakanvilla on höyhenenkepeää, mutta lämmintä, juuri omiaan vaikkapa huiveihin ja kämmekkäisiin. Ja kyllä minä haaveilen myös siitä neulotusta paidasta, sellaisesta, joka painaisi parin kirjekuoren verran, mutta olisi juuri kylliksi lämmittämään koleillakin keleillä. Alpaca 1:stä voi neuloa myös yhdessä muiden lankojen kanssa: sitä kannattaakin testata esimerkiksi Isagerin Spinnin tai Alpaca 2:n kaverina.
Mutta Maria neuloi Alpaca 1:stä yksinkertaisena, teki meille malliksi Color Affection -huivin, jonka ripustimme eilen ikkunaamme. En muistanut punnita sitä ennen ripustusta, mutta sanoisin, että se painaa alle sata grammaa. Reilusti alle. Se on ihana, vähän kuin sellainen puuterinen, pioneilta tuoksuva uni, jonka ei tahtoisi päättyvän.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ohut alpakka ja alpakkayhdistelmät ovat aikas ylellisiä. Tekis mieli kokeilla myös Bomulinin kanssa, kuten oli jossain ohjeessa.
VastaaPoistaOhut villapaita, kyllä vaan. Ehkäpä Lange, äskettäin julkaistun Julie Hooverin ohjeella: http://www.ravelry.com/patterns/library/lange
Tai sitten ohut laatikkoliivi... tai Julie W.:n Gretel. Joka olis muuten ihana myös ohuen ohuesta pellavasta alpakan kera.