Pages

perjantai 15. elokuuta 2014

Kivijalkailta ja Camomille KAL



Onhan tästä ollut jo puhetta vaikka kuinka monta kertaa – Kerän Knit Alongista eli KALista. Jalkapallon MM-turnauksen aikana jo vähän verryttelimmekin Vector-huiveilla (valmiita voitte käydä kurkistelemassa ainakin Viimeisestä silmukasta ja Kutimointia-blogista, ilmiantakaahan muutkin Vectorin omistajat itsenne), mutta koska syys taitaa tehdä viimeinkin tuloaan, on villavamman version aika.

Olen tahtonut tehdä Helga Isagerin Finstickat-kirjasta tutun Camomille-huivin (ylimmässä kuvassa) jo hyvän tovin, eikä haluani ainakaan himmaillut lontoolaisen Loopin ikkunaa taannoin kaunistanut Camomille. En minä sitä livenä nähnyt, mutta kuvista käsin kyllä. Ja se piisasi.

Ajattelin, että voisimme aloitella kamomillojamme Kerässä – ihan konkreettisesti ja yksissä tuumin – perjantaina 29.8. kello 17–21, mutta mukaan sopii liittyä myös virtuaalisesti (ohje löytyy esimerkiksi yllä mainitusta, ruotsinkielisestä Finstickat-kirjasta). Tuona samaisena perjantai-iltana Kerään voi tulla neulomaan ja virkkailemaan muitakin juttuja, ihan kuin tavalliseen neuletapaamiseenkin, sillä olemme osa Design On Tampere -yhdistyksen Kivijalkailtaa, jolloin osa keskustan putiikeista pitää ovensa yhdeksään asti ja järkkää jos jonkinlaista ohjelmaa. Siitä kannattaa lukaista lisää tapahtuman Facebook-sivulta, jolta käyvät ilmi illan tarjoukset, workshopit ja muut – sekin, miten voi osallistua sadan euron lahjakortin arvontaan!

Mutta siitä Camomillesta vielä: minä korvaisin ohjeessa käytetyn Tvinnin Alpaca 2:lla, toiseksi langaksi valkkaisin ohjetta noudattaen Alpaca 1:n. Enää onkin vain yksi pulma (tai oikeastaan kaksi pulmaa), että mitkäs värit sitä valitsisi...

9 kommenttia:

  1. Langat Camomilleen on jo hankittuna! En vain millään malttaisi odottaa kahta viikkoa... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulinkin tästä jo, Sanna! Luulen, että seuraan harmaita jälkiäsi, vaikka pohdiskelen kyllä mustaakin... :-) Tänään mukaan ilmoittautui muitakin KALisuttajia – tästä on tulossa huisi yhteisprojekti.

      Poista
    2. Hahaa - harmaa Spinni + Alpaca 1 ajatuksena kamomillahuiviin. Tumma vai vaalea, vai sittenkin ihan musta. Kas siinä kysymys. Vaiko väriläiskää syksyyn kaulalle. Ei vaan, valinnanvaikeudet voi ratkaista tekemällä monta :-) Silkkimohair voisi olla hieno sekin, mm. mustan villan kera...

      Poista
    3. Totta! Huivejahan ei voi olla liiaksi. :-) Luulen, että ensi viikolla tulee kyllä mietittyä ensimmäisen väriä kerran jos toisenkin... Spinni & Alpaca 1 toimivat aina kimpassa. Peukku sille kombolle!

      Poista
  2. Voihan kääk. Juuri olin toissapäivänä korvamerkinnyt kaikki (no, melkein ainakin :) ) langat tiettyihin puseroihin kuuluviksi. Ja tehnyt heikon päätöksen, että ne pitää kutoa valmiiksi ennen kuin, jne... Ja sitten näin tämän! Pakkohan on osallistua,etenkin kun tuo hieno Finstickat löytyy omasta hyllystä ja vain yksi ohje toteutettu siitä. :) Eli mukana, tosin vain virtuaalisesti, mutta parempi niin kuin ei lainkaan, eikös :) Spinniä ja alpaaca 1:stä, tummanharmaana tuumasin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että olet mukana, Anskuli! Joukolla tehden tulee valmista alta aikayksikön. :-) Ja tummanharmaa huivi, se on silkkaa parhautta, se.

      Poista
  3. Ensin ajattelin, että "eih, varmaan on taas töitä niin, etten pääse tulemaan", mutta voi onnea, eipä olekaan! Neulonta on ollut ihan liian kauan tauolla ja Kerää on jo ikävä. Ensi viikolla nähdään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippua! Täälläkin on ollut ikävä sinua. Näkemisiin pian, siis! :-)

      Poista
  4. Minä voisin olla mukana myös, tosin virtuaalisesti. Mulla taitais olla sellaiset sinappiset langat valmiina.

    VastaaPoista