perjantai 14. marraskuuta 2014
Suomen Kädentaidot 2014
Huomenna ne alkavat – tai no, tänään, noin yhdeksän tunnin kuluttua – Suomen Kädentaidot -messut vuosimallia 2014.
Torstai kului osastoa kasatessa, ja kyllähän se sieltä, kymmentuntisen päivän päätteeksi valmistui. Vielä kun kannan sinne aamulla henkarit ja kassakoneen, on kolmepäiväisen käsityömanian aika. En malta odottaa, en millään! Rakastan omalla osastollamme olemista, satoja kohtaamisia, kymmeniä keskusteluja, mutta en malta pysytellä poissa muiltakaan kojuilta. Tiedän, että tennarini suuntaavat TitiTyyhyn ja eksyvät matkan varrella myös muualle. Tarvitsen kintaat ja keramiikkaa, Kenkäpaja Pihkan laukun (kuka muuten lähtisi kanssani kengäntekokurssille?) ja muutaman vyyhdin uutta, kotimaista Tuku Wool -villalankaa. Ainakin.
Keränkin osastolla on kaikenlaista uutta. Saimme vihdoin ja viimein täydennystä englantilaisen Eden Cottagen Yarnsin lankoihin, hyllyiltä löytyy niin Tempoa kuin Bowland DK:takin. Louhittaren Luola -varastotkin täydentyivät varta vasten. Ja kaivattuja Knitting Takes Balls -kassejakin saapui satakunta kipaletta! Tulkaa katsomaan.
Osastomme täydentyy vielä Välimäen Veeran Huivileikki-kirjasta tutuilla huiveilla. Luulen, että näen niistä ensi yönä unen jos toisenkin.
Että tämmöistä! Nähdään huomenna, lauantaina ja sunnuntaina Pirkkahallissa, ystit. Verkatehtaankadun kivijalkakauppa on kiinni ja avaa säppensä taas maanantaina.
Yllä olevat kuvat ovat puhelimella päivän mittaan näpsittyjä pikaotoksia, jotka löytyvät myös Instagramistamme. Messukukkiemme takana on muuten Mehitähti. Kuvan eukalyptus tuoksuu kevyesti, mutta juuri syksyyn sopivasti. Minä haluan silitellä sitä tavan takaa, sillä suloinen tuoksu tarraa myös sormiin ja tuo lapsuuden eukalyptuskaramellit mieleen. Ne kovat, jotka olivat puna-valkoraidallisessa rasiassa, muistatteko? Onkohan niitä enää...?
tiistai 28. lokakuuta 2014
Verkatehtaankatu 8
Elämä on kaukana käsikirjoitetusta, se – jos jokin – jää mieleeni vuodesta 2014. Onnelliset yllätykset ovat laskettavissa yhden käden sormilla, onnettomiin taidan tarvita kummatkin kädet, pari varvastakin. Onneksi on kiire, se pitää ajatukset poissa ikävistäkin asioista. Ja onneksi on Kerä, paikka, joka tasaa sydämensykkeen ja antaa naurulle aihetta.
Yllätyksiä on piisannut viime viikkoihin saakka. Pari viikkoa sitten sattunut vesivahinko sekoitti pakan perusteellisesti, ja olen metsästänyt meille uutta liiketilaa, kiertänyt kaupunkimme katuja, soittanut kymmeniä puheluita ja pohtinut ja pohtinut. Eilen avasin ensi kerran tulevan kauppamme oven, huomenna aloitan siellä remontin ja ensi maanantaina avaan ovet myös teille.
Kerä siis muuttaa taas – pakon sanelemana. Joku jo kysäisikin, että mitä järkeä muutossa on, ja minä vastasin, että ei niin mitään, mutta muuta vaihtoehtoa ei ole. Tuleva tilamme sijaitsee Tammerkosken toisella puolella, osoitteessa Verkatehtaankatu 8 (läheisiä maanmerkkejä ovat muun muassa Pizzeria Napoli ja Mokkamestarien uusi kahvila, jonka olen kahvin suurkuluttajana jo testannut ja erinomaiseksi todennut). Puhelimella napatussa kuvassa näkyvät mintunvihreät seinät saavat pintaansa valkoista ja mustaa, ehkäpä vähän harmaatakin. Sekään vähän vanhaa, rouheaa puuta, metallia ja vahalehtisiä, tummia viherkasveja, ystävän taidetta ja ihania, niin ihania lankoja. Siitä se sitten muodostuu, uusi Kerä.
Palvelemme siis vielä kuluvan viikon täällä Aleksis Kiven kadulla, mutta ensi maanantaista (3. marraskuuta) pitäen Verkatehtaankadulla. Pidän teidät ajan tasalla koko viikon ajan ja postailen remonttikuvia ainakin Instagramiin, Facebookiin ja Twitteriin. Stay tuned, folks!
tiistai 7. lokakuuta 2014
Helmeilevä
Malli: Helmeilevä // Lanka: Eden Cottage Yarns Milburn 50g (tai muuta fingering-vahvuista lankaa) // Puikot: 2,5mm pyöröpuikot
Helmenharmaa vyyhti Eden Cottage Yarnsin Milburnia on vaeltanut lankakassissani kesästä alkaen. Suunnittelin tekeväni siitä pitsineuleisen pipon, mutta en oikein löytänyt sopivaa mallia. Ja lämpimät kelitkään eivät houkutelleet pipon neulontaan. Ilmojen kylmetessä ajatus kypsyi ja pitsi muuttui tuplahelmineuleeksi ja yksinkertainen malli alkoi hahmottua seuraavanlaisesti:
Helmeilevä-pipo:
Luo 106 silmukkaa 2,5 mm pyöröpuikoille (tai sukkapuikoille). Aloita neulominen suljettuna neuleena ja tee 1o 1n -joustinneuletta 6 cm.
Lisäyskerros: 15 o, lisää yksi silmukka (neulo silmukka sekä etu- että takakautta), 15 oikein, lisää yksi silmukka... Jatka lisäyksiä 15 silmukan välein yhteensä 7 kertaa. Nyt puikoilla on yhteensä 113 silmukkaa.
Aloita tuplahelmineuleen neulominen: 1 krs. 1o 1n koko kerros, 2. krs. 1o 1n koko kerros, 3. krs. 1n 1o koko kerros ja 4. krs. 1n 1o koko kerros. Toista näitä neljää kerrosta, kunnes pipon korkeus on 21 cm.
Aloita kavennukset: Aseta 7 silmukkamerkkiä tasaisesti pipon ympäri ja tee kavennus aina ennen silmukkamerkkiä neulomalla 2 silmukkaa yhteen. Tee kavennuksia joka kerroksella, kunnes jäljellä on yhteensä 8 silmukkaa (vaihda pyöröpuikot silmukoiden vähetessä sukkapuikkoihin, tai neulo pyöröpuikoilla magic loop -tekniikalla). Katkaise lanka ja pujota se jäljellä olevien silmukoiden läpi pari kertaa ja päättele langan pää. Höyrytä ja pistä päähän.
Lopuksi täytyy vielä hehkuttaa ihanaa Milburnia: neulottavuus on ihan huippua ja silkin tuoma himmeä kiilto tuo neulepintaan mukavan säväyksen, ehkä jopa juhlavuuden tuntua. Tykkään.
tiistai 30. syyskuuta 2014
Broken Seed Stitch -kämmekkäät
Maria kirjoitti ohjeen ja neuloi Kerään mallikämmekkäät, jotka sopivat syksyyn ruskaisine sävyineen kuin nakutettu. Nämä ovat kutakuinkin samat kuin Viimeisen silmukan Armaat harmaat, mutta pikkaisen pienemmät – kiitos 2,5 mm:n puikkojen ja lyhyemmän kämmenosan. Näitä muuten sopii vähän vanuttaakin, eli hangata veden ja vaikkapa mäntysuovan kanssa huopaisemmaksi. Siten kämmekkäistä tulee entistäkin tiiviimmät ja lämpimämmät, justiinsa passelit suppilovahverometsälle.
Mallineule: Broken seed stitch muodostuu neljästä kerroksesta. 1. kerros: värillä A 1 o, 1 n kerroksen loppun. 2. kerros: värillä B kaikki oikein 3. kerros: värilla A 1 n, 1 o kerroksen loppuun 4. kerros: värillä B kaikki oikein.
Tee näin: Luo 46 silmukkaa värillä A. Jaa silmukat joko neljälle sukkapuikolle tasaisesti tai pyöröpuikoille kahteen osaan magic loop -tekniikalla. Aloita neulominen suljettuna neuleena ja tee 1 o, 1 n -joustinneuletta 8 cm.
Vaihda väriin B ja aloita mallineule 2. kerroksesta, eli neulo yksi kerros oikein ja jatka mallineuletta vielä kolme kerrosta mallineuleen mukaan (eli jatka kerroksista 3, 4, ja 1).
Aloita sitten peukalokiilan neulominen ensimmäisellä puikolla (mallikerran 2.kerros, jolloin neulotaan kaikki oikein): 1o, aseta silmukkamerkki, lisää yksi silmukka (poimi silmukoiden välistä lankalenkki takakautta ja neulo se takakautta), 2 o, lisää silmukka, aseta silmukkamerkki, neulo loput silmukat oikein. Jatka mallineuletta ja tee lisäykset joka 4. kerros merkkien sisäpuolelle, kunnes merkkien välissä on 14 silmukkaa.
Seuraavalla kerroksella neulo 1 silmukka, poista silmukkamerkki, poimi peukalokiilan silmukat apulangalle, poista toinen silmukkamerkki, luo peukalokiilan tilalle 2 silmukkaa ja jatka neulomista mallineuleen mukaan. Neulo mallineuletta kunnes mallineuleosa on 10 cm korkea.
Jatka värillä B 1 o, 1 n -joustinneuletta 2 cm tai sopiva määrä. Päättele silmukat.
Poimi peukalokiilan silmukat apulangalta kolmelle puikolle ja poimi peukalohangasta vielä 4 silmukkaa mukaan. Jatka mallineuletta 8 kerrosta ja tee lopuksi värillä B muutama kerros 1 o, 1 n -joustinta. Päättele. Tee toisen käden peukalokiila 2. puikon loppuun, eli neulo 1. puikko oikein ja 2. puikko oikein, kunnes jäljellä on 3 silmukkaa (tai jos teet magic loop -tekniikalla, tee peukalokiila 1. puikon loppuun). Aseta silmukkamerkki, lisää yksi silmukka, 2 o, lisää yksi silmukka, aseta silmukkamerkki. Jatka muuten samalla tavalla kuin toisessa peukalokiilassa.
Päättele lopuksi langanpäät ja höyrytä kämmekkäät. Voit myös vanuttaa ne halutessasi (ks. lisää kuvan alapuolelta).
Tee näin: Luo 46 silmukkaa värillä A. Jaa silmukat joko neljälle sukkapuikolle tasaisesti tai pyöröpuikoille kahteen osaan magic loop -tekniikalla. Aloita neulominen suljettuna neuleena ja tee 1 o, 1 n -joustinneuletta 8 cm.
Vaihda väriin B ja aloita mallineule 2. kerroksesta, eli neulo yksi kerros oikein ja jatka mallineuletta vielä kolme kerrosta mallineuleen mukaan (eli jatka kerroksista 3, 4, ja 1).
Aloita sitten peukalokiilan neulominen ensimmäisellä puikolla (mallikerran 2.kerros, jolloin neulotaan kaikki oikein): 1o, aseta silmukkamerkki, lisää yksi silmukka (poimi silmukoiden välistä lankalenkki takakautta ja neulo se takakautta), 2 o, lisää silmukka, aseta silmukkamerkki, neulo loput silmukat oikein. Jatka mallineuletta ja tee lisäykset joka 4. kerros merkkien sisäpuolelle, kunnes merkkien välissä on 14 silmukkaa.
Seuraavalla kerroksella neulo 1 silmukka, poista silmukkamerkki, poimi peukalokiilan silmukat apulangalle, poista toinen silmukkamerkki, luo peukalokiilan tilalle 2 silmukkaa ja jatka neulomista mallineuleen mukaan. Neulo mallineuletta kunnes mallineuleosa on 10 cm korkea.
Jatka värillä B 1 o, 1 n -joustinneuletta 2 cm tai sopiva määrä. Päättele silmukat.
Poimi peukalokiilan silmukat apulangalta kolmelle puikolle ja poimi peukalohangasta vielä 4 silmukkaa mukaan. Jatka mallineuletta 8 kerrosta ja tee lopuksi värillä B muutama kerros 1 o, 1 n -joustinta. Päättele. Tee toisen käden peukalokiila 2. puikon loppuun, eli neulo 1. puikko oikein ja 2. puikko oikein, kunnes jäljellä on 3 silmukkaa (tai jos teet magic loop -tekniikalla, tee peukalokiila 1. puikon loppuun). Aseta silmukkamerkki, lisää yksi silmukka, 2 o, lisää yksi silmukka, aseta silmukkamerkki. Jatka muuten samalla tavalla kuin toisessa peukalokiilassa.
Päättele lopuksi langanpäät ja höyrytä kämmekkäät. Voit myös vanuttaa ne halutessasi (ks. lisää kuvan alapuolelta).
Kerän lokakuu 2014
Kerän lokakuu näyttää tältä. Kurssien aikana tehdyistä materiaalihankinnoista saa –15 % alea, kuten tavallista. Ja kurssi-ideat, ne ovat aina tervetulleita! Voimme myös räätälöidä ryhmäkursseja työ- ja muille porukoille, vink, vink näin pikkujoulukauden alla. ;-)
P.S. Muistakaahan antaa puhelinnumeronne ilmoittautumisen yhteydessä.
Maanantai 6.10. kello 17–20
Alkeiskurssi
Kerän alkeiskurssilla on selkeä tavoite: pehmeästä, paksusta ja ihanan ilmavasta Debbie Bliss Paloma -langasta neulottu tuubihuivi. Opit kurssin aikana luomaan silmukat ja tekemään oikean, nurjan ja kierretyn silmukan sekä päättelemään – näillä eväillä ne muutkin neulomukset syntyvät. ;-) Voit hankkia langan ja 10 mm:n puikot paikan päältä. 35 euron kurssihinta sisältää paitsi ohjeet ja opastuksen kädestä pitäen myös kahvit, teet ja palanpainikkeet. Mukaan mahtuu kahdeksan aloittelijaa. Ilmoittautumiset 3.10. mennessä, info (at) kera.fi.
Tiistai 7.10. kello 17–20
Neulepaita kauluksesta helmaan – yhtenä kappaleena
Tule neulomaan juuri sinulle sopiva paita tai takki. Aloitamme yhtenä kappaleena neulottavan raglanhihaisen puseron (esimerkiksi näissä kuvissa näkyvä paita on neulottu tällä tavalla) neulomisen kauluksesta ja jatkamme kohti helmaa. Hihojen vuoro on viimeisenä. Tämä on erinomainen tekniikka etenkin niille, jotka kaihtavat kappaleiden ompelemista toisiinsa. Voit tuoda omat lankasi tai hankkia sopivat paikan päältä. Tarvitset myös langalle passelit pyöröpuikot (paitaan 40- ja 80-senttiset, takkiin 80- tai 100-senttiset) ja silmukkamerkkejä. 35 euron hinta sisältää ohjeet, opastuksen ja kahvit, teet plus palanpainikkeet. Mukaan mahtuu kahdeksan nopeinta. Ilmoittautumiset 5.10. mennessä, info (at) kera.fi.
Torstai 9.10. kello 17–19.30
Opiskelijailtamat
Kerä kutsuu kaikki luennoilla ja totta maar muuallakin neulovat opiskelijat istumaan kotvaksi iltaa, neulomaan, ryystämään teetä ja kuuntelemaan kelpo indiemusiikkia. Illan aikana opiskelijakortilla –15 %:n alennus kaikista tuotteista. Ei pakollista ennakkoilmoittautumista, mutta olisi huisia, jos laittaisitte alustavaa s-postia, jotta osaisimme varautua tarjottavien suhteen.
Tiistai 14.10. kello 17–19
Virkattu kaulus
Tällä tiistaisella kurssilla virkataan romanttisia pitsikauluksia, jotka piristävät mekkoja ja luovat kaunista kontrastia myös perusrouheille t- ja muille paidoille. Kurssin hinta on 20 euroa, ja se sisältää teet ja kahvit. Mukaan mahtuu kymmenen virkkaajaa. Kaulukseen käytettävän Catania-langan voi ostaa ennen kurssin alkua, noin 2,5–3,5 mm koukun samaten, mutta sen voi toki tuoda kotoaankin. Ilmoittautumiset 11.10. mennessä, info (at) kera.fi.
Keskiviikko 15. ja 22.10. kello 17–19
Kaksi sukkaa kerralla – ja vielä kärjestä aloittaen
Haluaisitko oppia, miten neulotaan kaksi sukkaa kerralla ja vielä kärjestä aloittaen? Tule opettelemaan mainio tekniikka kurssillemme, joka koostuu kahdesta opetuskerrasta. Ensimmäisellä kerralla opettelemme neulomaan kärjet, toisella kantapäät – ja väliin mahtuu muutaman sentin verran kotiläksyäkin. Langaksi valkkaamme fingering-vahvuisen, ohuen langan (100 g = noin 400 metriä), jonka voit hankkia joko meiltä tai tuoda oman tullessasi. Ota mukaasi 2–2,5 mm:n pyöröpuikko 80–100 cm:n kaapelilla (voit hankkia sellaisen myös meiltä). Kurssin hinta on 35 euroa, ja se sisältää teet, kahvit ja palanpainikkeet. Mukaan mahtuu kahdeksan nopeinta. Ilmoittautumiset 13.10. mennessä osoitteella info (at) kera.fi.
Maanantai 20.10. kello 17–20
Neulepaita kauluksesta helmaan – yhtenä kappaleena
Tule neulomaan juuri sinulle sopiva paita tai takki. Aloitamme yhtenä kappaleena neulottavan raglanhihaisen puseron (esimerkiksi näissä kuvissa näkyvä paita on neulottu tällä tavalla) neulomisen kauluksesta ja jatkamme kohti helmaa. Hihojen vuoro on viimeisenä. Tämä on erinomainen tekniikka etenkin niille, jotka kaihtavat kappaleiden ompelemista toisiinsa. Voit tuoda omat lankasi tai hankkia sopivat paikan päältä. Tarvitset myös langalle passelit pyöröpuikot (paitaan 40- ja 80-senttiset, takkiin 80- tai 100-senttiset) ja silmukkamerkkejä. 35 euron hinta sisältää ohjeet, opastuksen ja kahvit, teet plus palanpainikkeet. Mukaan mahtuu kahdeksan nopeinta. Ilmoittautumiset 17.10. mennessä, info (at) kera.fi.
Tiistai 21.10. kello 17–19
Pumpulinpehmyt pitsihuivi
Tule neulomaan kanssamme Kerästä ja vaikkapa Puikoista-blogistakin tuttu Krakasjal, Isagerin Annette Danielsenin suunnittelema pitsihuivi, jonka helpon mallikerran opit hetkessä. Suuren suuria taitoja ei tätä huivia varten tarvita, riittää, kun osaat oikean ja nurjan, langankierron ja lisäyksen – ja silmukoiden pudottamisen, kerrankin luvan kanssa. ;-) Kurssin hinta on 35 euroa, ja se sisältää kaksi kerää haluamasi väristä Isager Alpaca 1 -lankaa. Ota mukaan 3,5 mm:n pyöröpuikko 80–120 sentin kaapelilla (voit hankkia sellaisen meiltäkin). Mukaan mahtuu kahdeksan neulojaa. Ilmoittautumiset 18.10. mennessä, info (at) kera.fi.
Maanantai 27.10. kello 17–19
Isoäidinneliö, mummoruutu... Rakkaalla lapsella on monta nimeä!
Lukeudutko sinäkin niihin, jotka haaveilevat parisängyn päälle heitettävästä, ainakin pari metriä leveästä, villaisesta isoäidinneliöpeitosta? Ymmärrämme, sillä niin mekin lukeudumme. Tule virkkaamaan kanssamme neliöitä! Ennakkotaitoja ei juuri tarvita, ketjusilmukoilla ja pylväillä pääsemme jo pitkälle. ;-) Tuo mukanasi sopivia lankoja tai hanki sellaiset meiltä. Ota mukaan myös lankoihin suunnilleen sopiva koukku, mieluummin suositusta suurempi kuin pienempi. Kurssin hinta on 20 euroa ja se sisältää teet, kahvit ja palanpainikkeet. Mukaan mahtuu kuusi virkkaajaa. Ilmoittautumiset 25.10. mennessä, info (at) kera.fi.
perjantai 19. syyskuuta 2014
Ginger

Helga Isagerin suunnitelemia Ginger-kämmekkäitä on vaikea huomata, jos ne eivät ole kädessä. Kämmekkäät ovat pitkulat ja luihut, vähän liian pienen näköiset kenenkään käteen. Mutta kyllä ne mahtuvat. Ne joustavat ja mukautuvat monen kokoiseen tassuun ja ovat kädessä pehmeät ja lämpöiset, kiitos ihanan Isager Alpaca 2:n, jota kului kämmekäspariin vain yksi vyyhdillinen.
Alkuun voi iskeä tylsyys, kun pienillä puikoilla pitää tikuttaa 25 cm joustinneuletta, mutta kun pääsee pitsiosaan, niin kämmekkäät tulevat hetkessä valmiiksi (paitsi jos tekee aluksi liian pienen peukalon ja ehtii päätellä kaikki langanpäät, niin kuin minä tein). Sitä paitsi pitkät varret ovat ihan parhaat vajaamittaisten hihojen kanssa tai kun polkee pyörällä kovaa vauhtia alamäkeen ja tuuli tuivertaa hihansuusta sisään.
torstai 4. syyskuuta 2014
Kerän syyskuu 2014
Maanantai 8.9. kello 17–19
Virkkaa jokapaikan pussukka
Tule virkkaamaan Marian johdolla pussukka, joka sopii vaikkapa penaaliksi tai meikkien ja muiden säilyttimeksi. Opit kurssin aikana perussilmukat, lisäykset ja muut ja saat vinkkejä siitä, miten erilaisia pussukoita voi suunnitella itse. 20 euron hinta sisältää ohjeet, opastuksen ja kahvit ynnä teet. Mukaan mahtuu kahdeksan nopeinta. Voit hankkia tarvikkeet paikan päältä tai tuoda oman langan ja siihen sopivan koukun mukanasi (mieluusti vyötteen suositusta pienemmän). Ilmoittautumiset pikaisesti 6.9. mennessä, info (at) kera.fi.
Keskiviikko 10.9. kello 17–20
Neulepaita tai -takki kauluksesta helmaan – yhtenä kappaleena
Tule neulomaan juuri sinulle sopiva paita tai takki. Aloitamme yhtenä kappaleena neulottavan raglanhihaisen puseron (esimerkiksi näissä kuvissa näkyvä paita on neulottu tällä tavalla) neulomisen kauluksesta ja jatkamme kohti helmaa. Hihojen vuoro on viimeisenä. Tämä on erinomainen tekniikka etenkin niille, jotka kaihtavat kappaleiden ompelemista toisiinsa. Voit tuoda omat lankasi tai hankkia sopivat paikan päältä. Tarvitset myös langalle passelit pyöröpuikot (paitaan 40- ja 80-senttiset, takkiin 80- tai 100-senttiset) ja silmukkamerkkejä. 35 euron hinta sisältää paitsi ohjeet ja opastuksen myös kahvit, teet ja palanpainikkeet. Mukaan mahtuu kahdeksan nopeinta. Ilmoittautumiset 8.9. mennessä, info (at) kera.fi.
Lauantai 13.9. kello 11–14
Molla Millsin pikselivirkkauskurssi
Iki-ihanan Mollan kurssilla on vielä pari vapaata paikkaa! Lue lisätiedot kurssista täältä ja ilmoittaudu pikaisesti 7.9. mennessä, info (at) kera.fi.
Maanantai 15.9. ja 22.9. kello 17–19
Kaksi sukkaa kerralla – ja vielä kärjestä varteen!
Haluaisitko oppia, miten neulotaan kaksi sukkaa kerralla ja vielä kärjestä aloittaen? Tule opettelemaan mainio tekniikka kurssillemme, joka koostuu kahdesta opetuskerrasta. Ensimmäisellä kerralla opettelemme neulomaan kärjet, toisella kantapäät – ja väliin mahtuu muutaman sentin verran kotiläksyäkin. Langaksi valkkaamme fingering-vahvuisen, ohuen langan (100 g = noin 400 metriä), jonka voit hankkia joko meiltä tai tuoda oman tullessasi. Ota mukaasi 2–2,5 mm:n pyöröpuikko 80–100 cm:n kaapelilla (voit hankkia sellaisen myös meiltä). Kurssin hinta on 35 euroa, ja se sisältää teet, kahvit ja palanpainikkeet. Mukaan mahtuu kahdeksan nopeinta. Ilmoittautumiset 12.9. mennessä osoitteella info (at) kera.fi.
Lauantai 20.9. kello 10–13.30
Neulotaan kauniit kämmekkäät – englanniksi!
Askarruttavatko englanninkieliset neuleohjeet? Tule neulomaan kanssamme ihanat, syksyyn juuri sopivat kämmekkäät englanninkielisellä ohjeella. Opit kurssin aikana tulkitsemaan englantilaista ohjetta ja saat rohkeutta tarttua myös muihin ohjeisiin. Kerromme ja näytämme, miten voit hyödyntää verkkoa – etenkin Youtubea – vieraskielisten ohjeiden kanssa. Voit hankkia langan ja siihen sopivat puikot Kerästä kurssin aluksi, mutta jos tahdot, voit varustautua myös omilla puikoillasi (3,5–4 mm:n sukkapuikot tai 60–80-senttiset pyöröpuikot, mikäli haluat neuloa kämmekkäät magic loop -tekniikalla). Kurssi maksaa 35 euroa ja sisältää teet, kahvit ja pienet purtavat. Mukaan mahtuu kahdeksan neulojaa. Ilmoittautumiset 17.9. mennessä osoitteella info (at) kera.fi.
Tavallisia lauantaisia neuletapaamisia ei järjestetä 13. eikä 20.9. Muina syyskuun lauantaina neulotaan Kerässä tavalliseen tapaan kello 12–15 (ei ennakkoilmoittautumisia).
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)








